Kivenpyörittäjän kallio
Sain äidiltäni vinkin lähellä Lahtea olevasta kohteesta. Keiturin Kivikalliolla on louhittu myllynkiviä 1800-luvulta vuoteen 1906. Tuolloin yrittäjä päätti siirtyä betonikivien valmistukseen. Siihen saakka valtavat myllynkivet nakuteltiin käsipelissä kalliosta. Yhden kiven työstämiseen saattoi kulua kuukausi. Mahtoi himpun harmittaa, jos kivi halkesi viimeisillä iskuilla. Tästä Ylen artikkelista voit lukea kivenhakkuusta enemmän.
Kivikallio kohoaa reilusti ympäristöä korkeammalle. Kallion päällä kasvoi komeita katajia ja muhkeita mäntyjä. Ihmeen sinnikkäästi ne nousevat kovasta kasvualustasta.
Laajalla kallionlaella on siellä täällä kivisilppua muistona louhintatyöstä. Keskenjääneitä, miltei valmiita, myllynkiviä löysin kymmenkunta.
Yksi myllynkivi oli lähes täydellinen. Olisi kiva tietää miksi se on jäänyt kalliota koristamaan. Olisiko kivenhakkaajalle tullut mitta täyteen?
Kalliolta löytyy myös pystysuoria seinämiä. On aivan kuin nekin olisi hakattu, mutta luulen luontoäidillä olevan tässä sormet pelissä.
Yhden seinämän juurella oli retkikunta makkaranpaistossa. Ohitin paikan ja kiersin reilun matkaa kallion toiselle puolelle. Yllätyksekseni hyvin vahva nuotiomakkaran aromi leijui ihan kallion juurella. Olen varma, että kallion sisällä on käytäviä, joita pitkin nuotion tuoksut kulkeutuivat paikkaan, jossa seisoin.
Koko retken ajan päässä pyöri mielikuvia kuinka raskasta työtä kivenhakkuu on ollut. Ja valmiiden myllynkivien kuljetus hevoskyydillä alas kalliolta on ollut oma taiteenlajinsa.
Päivä alkoi jo hämärtyä, kun suuntasin autolle päin. Tuntui kuin olisin ollut jossain kaukana ja eri vuosituhannella parin tunnin ajan. Matkaa kotiin oli kuitenkin vain reilu parikymmentä kilometriä.
Kommentit
Lähetä kommentti