Vitsikkäät vuoret

Maisema Vammanvuorelta

Reventeenvuori on jäänyt takaraivoon kummittelemaan kohteena, jota täytyisi tarkastella huolellisesti. Pikainen pyrähdys aiemmin sen juurella kertoi, että paljon hienoa voisi löytyä. Tänään siis ajelin Iitin Mankalan voimalaitoksen kautta vuoren luo. Tavoitteena oli kohteen tutkimisen lisäksi kartuttaa eilisen päivän kanttarellisaalista.

Reventeenvuori on kiipeilijöiden suosiossa. Ei ihme, sillä vuori nousee lähes pystysuorana ainakin parikymmentä metriä. Tänäänkin seinustalla näkyi neljä porukkaa. Ohitin kiipeilyseinämän ja jatkoin matkaani ison luolan kautta vuoren päälle. Jyrkänteen lounaispäässä kallion halkaisi kymmenen metriä pitkä railo. Se oli vain kymmenen sentin levyinen, mutta kuka tietää kuinka syvälle se ulottuu. Auton avaimia en ainakaan haluaisi sinne pudottaa! Reventeen parasta antia olivat suuret ja makeat puolukat sekä aivan hurja määrä suppilovahveroita. Molempia jäi ämpäritolkulla metsään! Mutta niistä kanttarelleista ei ollut tietoakaan.

Reventeenvuoren luola

Reventeen repeämä

Päätin käydä katsastamassa kartalla vajaan kilometrin päässä näkyvän toisen pitkän jyrkänteen Vammanvuoren kupeessa. Matkalla tupsahdin mustatorvisienimetsään ja sainkin niitä mukavasti kotiin kuivatettavaksi. Harvoin olen päässyt ihan keräämällä keräämään "mustiksia" yhdestä kohtaa. Niitä on löytynyt yksi sieltä, toinen täältä - jos ollenkaan.

Komea torvi

Vammanvuorelta aukeni todella hienot maisemat ympäröivään maastoon. Kallion pinta oli paksun jäkälämaton peitossa ja vaikutti, ettei siellä juurikaan kuljeta. Alhaalla haavat loistivat keltaisena muuten vihreän metsän keskellä. Lähes suora pudotus tummaan kuusikkoon oli miltei pelottava. Aurinko oli vallannut pilvettömän taivaan ja tuulettomalla kelillä kallion päällä oli suorastaan kuuma. Jos kantaisin eväitä mukana, tässä olisi ollut hieno taukopaikka.

Kartalta löytyi vielä kiinnostava Purjanlampi, joka sijaitsi jyrkänteiden keskellä. Lampi siintelikin kauniisti puiden lomasta. Laskeuduin alas ja satuin hylätyn hökkelin kohdalle. Jollakin on kai kauan sitten ollut piilomaja lammen rannassa. Nousin ylös vastarannalle ja sain kerran vielä ihastella upeita maisemia. 

Haavat syysväreissä

Viimeinen kilometri meni Lapinkulmantietä tepastellen. Jollekulle muullekin on siis ehkä tullut seudusta mielleyhtymä Lapin kalliomaisemiin. Viimeisen pätkän poikkesin tieltä vielä Reventeenvuoren kaakkoispäähän. Siellä kalliossa on hieno ruutukuvio ja pitkä pätkä sileää seinämää laajalti näkyvissä.

Reventeenvuoren juurella

Niin, ne kanttarellit. Marssin pitkin umpimetsiä kolmen tunnin ajan ilman vilaustakaan keltavahveroista. Ja sata metriä ennen autoa löytyy kolme pientä kanttista. Luonnon huumoria? Tyhjin käsin en silti kotiin joutunut. Suppilovahveroa ja mustaa torvisientä on mukana yllin kyllin.